Ragdoll – lempeä jättikissa

Ragdoll (suomeksi räsynukke) on saanut nimensä rodulle tyypillisestä taipumuksesta valahtaa veltoksi syliin nostettaessa. Tämä piirre ei tosin tule aina esiin varsinkaan vieraan sylissä. Mutta kun ragdoll luottaa ihmiseen, se käyttäytyy kuin aito riepukissa. Luonteeltaan ragdollit ovat rauhallisia – jopa laiskoja. Niiden aktivoimiseksi joudut käyttämään mielikuvitustasi, sillä mieluiten ne lojuisivat sohvalla. Kissamainen sähäkkyys niistä puuttuu lähes kokonaan, eikä kunnon ragdoll kynsi tai pure ihmistä kuin ehkä äärimmäisessä hädässä. Ellei se halua olla sylissä, se kiemurtelee itsensä vapaaksi – tai alistuu kohtaloonsa.

Ensimmäiset ragdollit syntyivät 1960-luvulla Kaliforniassa. Rodun kantaemo on valkoinen puolipitkäkarvainen maatiaiskissa nimeltä Josephine, joka jäi auton alle, mutta selvisi hengissä. Kerrotaan, että se synnytti onnettomuuden jälkeen pentueen, jonka poikasilla oli yhteinen piirre: ne valahtivat veltoiksi nostettaessa. Naapurustossa asuva kissakasvattaja Ann Baker kiinnostui kissoista, osti Josephinen pentuineen ja alkoi jalostaa niitä. Kaikki ragdollit polveutuvat tästä pentueesta.

Ragdollien perinteiset värit ovat ruskea, sininen, suklaa ja lila. Niiden rinnalle on myöhemmin jalostettu mm. persialaisten kanssa risteyttämällä punainen ja creme sekä näiden myötä myös kilpikonna, jossa naaraskissalla on punaisen ohella jokin toinenkin väri. Kaikki värit voivat esiintyä myös tabbyvariaatioina, joskin niitä on Suomessa vielä melko vähän.

Kuviovaihtoehtoja on kolme. Colorpoint-kuviossa naamio, korvat, häntä ja käpälät ovat kaikki tummat. Mitted-kuviossa kuono on vielä tumma, mutta leuka on valkoinen, etutassuissa on varpaat peittävät valkoiset ”lapaset” ja takatassuissa on kantapäähän asti ulottuvat ”saappaat”. Bicolour-kuviossa tassut ovat kokonaan valkoiset. Tumma naamioväri näkyy korvissa, hännässä ja osittain naamiossa, jossa otsalta leviää alas valkoinen, käänteinen V-kuvio.

Silmien ainoa hyväksytty väri on sininen – mitä tummempi, sen parempi. Jos silmät ovat muun väriset, kissa ei ole ragdoll.

Turkki on puolipitkä ja yleensä helppohoitoinen, mutta laadussa on paljon yksilöllisiä eroja. Joillakin turkki on pumpulisen pehmeä, toisilla karkeampi. Joillakin yksilöillä turkissa voi olla paljon pehmeää aluskarvaa, jolloin se takkuuntuu helposti ja karvoja lähtee melko paljon, mutta tavallisemmin turkki on hyvin helppohoitoinen.

Ragdollit ovat yleensä isokokoisia, lihaksikkaita kissoja. Rotu mainitaan Guinnessin ennätyskirjassa suurimpana kesykissarotuna. Uros painaa noin 6-10 kg ja naaras noin 4-7 kg. Ragdoll kuitenkin kehittyy hitaasti ja on täysikasvuinen vasta 3-4- vuotiaana.